lauantai 3. elokuuta 2013

tervetuloa Pyry!

Pyry
Nyt se on saapunut! Torstai-iltana haimme kotiin Puten pojan, jonka kutusumanimeksi tuli sitten Pyry. Virallisesti mustiainen on Laques Xitomer. Pennut vasta kävivät sirutuksessa, joten rekisteripaperit ovat vielä tulematta. Alunperin oli tarkoitus hakea Pyry vasta perjantaina, mutta poika siis kotiutui jo päivää aiemmin.

Putte-iskä ja Pyry-poika



Putte oli pennunhakureissun ajan hoidossa naapurissa, josta Teemu haki sen kotiin sillä aikaa kun Pyry tutustui täällä kotona jo ympäristöön. Ensimmäinen ilta meni ihmetellessä puolin ja toisin. Putte ei oikein ollut varma miten pitäisi suhtautua pieneen palleroon. Molempia näytti tilanne vähän jännittävän. Putte pökki kuonolla Pyryä joka vastaukseksi kiljaisi. Myöhemmin Pyry olisi jo leikkiä haastanut, mutta Putte pitää välimatkaa. Eihän moista kirppua voi leikkeihin ottaa. Mustasukkaisuutta ei ole, pentua saa kyllä rapsutella ja sylitellä ihan rauhassa. Toki ollaan muistettu huomioida Putteakin yhtälailla. Pyry on pari kertaa vaivihkaa yrittänyt tulla nukkuvan Puten viereen makoilemaan, mutta Putte siirtyy äkkiä kauemmas. Jännä nähdä millainen parivaljakko tästä muodostuu. Hyvään alkuun ollaan poikien kanssa päästy kuitenkin mielestäni. Pyry täyttää maanantaina 9 viikkoa ja Putte on nyt siis kohta 3v ja 8kk. Seuraava suuri muutos on sitten vauvan tulo perheeseen. Laskettuun aikaan on enää vajaa pari viikkoa. Olo alkaa olla jo hiukan ahdistava mahan kanssa, mutta vielä porskutellaan. Normaaliin tapaan kävin tänäaamunakin Puten kanssa lenkin kiertämässä.
Putte rakas <3
Pyry

Koitin eilen napsia pojista kuvia ulkona, mutta eipä ollut taas kuvien laatu päätä huimaava. Tässä kuitenkin muutama näpsy...

Tuntuu olevan erittäin reipas pieni mies tuo Pyry. Matkustaminen autossa sujuu hyvin ja tutkii ympäristöään rohkeasti. Samanlainen lahkeissa roikkuja se on kuin isänsäkin pienenä. Myös meidän varpaat ovat saaneet todistaa jälleen pennun hampaiden terävyyden. Ääntä siitä lähtee kanssa: haukkua pitää aina kun ei pääse esim. terassille kiipeämään ja myös silloin kun Puttekin jollekin haukkuu. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti