lauantai 24. elokuuta 2013

Touhua kerrakseen

minä ja pojat
Sitä riittää tässä huushollissa. Pyry-pentu saapui meille 1.8 ja ehti olla vajaan viikon, kun poikavauva päätti tulla maailmaan viikkoa ennen laskettua aikaa. Nyt on talossa siis kaksi "vauvaa". Neljä päivää oltiin pojan kanssa sairaalassa ja sieltä kun kotiuduin ei Puten riemulla ollut rajaa :D Ja hienosti otti myös uuden tulokkaan vastaan. Käy aina välillä nuuskuttamassa vauvaa niskasta ja tarkistelee aina missä se on. Vaunujen kanssa lenkkeily sujuu myös mainiosti. Tänään lenkkeiltiin katsomaan isännän lentopalloturnausta, jossa Putte sai hyvää totuttelua siihen, että meitä lähestyi muita ihmisiä. Ei käyttäytynyt mitenkään poikkeavasti, vaikka vauva oli vaunuissa.

Pyry on kotiutunut hyvin. Puten kanssa leikkivät kuin viimeistä päivää. Lahkeessa roikkuminen on sen myötä kyllä vähentynyt huomattavasti. Ja meitä uskookin aika hyvin jo kun komennetaan, mutta vieraat saavat usein sen piinakseen. ;) Pyry on reipas ja iloinen pentu, paljon siinä on samaa kuin Putessa, mutta nään siinä myös emä- Millaakin. Pyry osaa mennä rauhoittumaan omiin oloihinsa välillä, ei ole sellainen perässä hiihtelijä kuin Putte. Paljon itsenäisempi tapaus. Tosin, ei ehkä olla tehty samoja virheiät sen kanssa kuin Puten. ;)

Pikku-herra Häyrinen on myös valloittava tapaus. Oma kaunis vauvani <3 Vauva-arki todella muuttaa elämää, mutta ei siihen elämä lopu niin kuin jotkut väittää. Ja toinen asia, koiria ei olla hylätty vaan nekin on edelleen yhtä tärkeitä. Järjestelyjä on vaan jouduttu muokkaamaan toimiviksi, mutta koirat saa edelleen tervitsemansa hoidon ja huomion. Ja nyt niillä on seuraa toisistaan, kun leikkivät keskenään. :)




Putte
Pyry 11 viikkoa
Sandran kanssa otettiin vähän koirista seisomakuvia, pitäähän tännekin nyt sitten muutama lätkästä.

lauantai 3. elokuuta 2013

tervetuloa Pyry!

Pyry
Nyt se on saapunut! Torstai-iltana haimme kotiin Puten pojan, jonka kutusumanimeksi tuli sitten Pyry. Virallisesti mustiainen on Laques Xitomer. Pennut vasta kävivät sirutuksessa, joten rekisteripaperit ovat vielä tulematta. Alunperin oli tarkoitus hakea Pyry vasta perjantaina, mutta poika siis kotiutui jo päivää aiemmin.

Putte-iskä ja Pyry-poika



Putte oli pennunhakureissun ajan hoidossa naapurissa, josta Teemu haki sen kotiin sillä aikaa kun Pyry tutustui täällä kotona jo ympäristöön. Ensimmäinen ilta meni ihmetellessä puolin ja toisin. Putte ei oikein ollut varma miten pitäisi suhtautua pieneen palleroon. Molempia näytti tilanne vähän jännittävän. Putte pökki kuonolla Pyryä joka vastaukseksi kiljaisi. Myöhemmin Pyry olisi jo leikkiä haastanut, mutta Putte pitää välimatkaa. Eihän moista kirppua voi leikkeihin ottaa. Mustasukkaisuutta ei ole, pentua saa kyllä rapsutella ja sylitellä ihan rauhassa. Toki ollaan muistettu huomioida Putteakin yhtälailla. Pyry on pari kertaa vaivihkaa yrittänyt tulla nukkuvan Puten viereen makoilemaan, mutta Putte siirtyy äkkiä kauemmas. Jännä nähdä millainen parivaljakko tästä muodostuu. Hyvään alkuun ollaan poikien kanssa päästy kuitenkin mielestäni. Pyry täyttää maanantaina 9 viikkoa ja Putte on nyt siis kohta 3v ja 8kk. Seuraava suuri muutos on sitten vauvan tulo perheeseen. Laskettuun aikaan on enää vajaa pari viikkoa. Olo alkaa olla jo hiukan ahdistava mahan kanssa, mutta vielä porskutellaan. Normaaliin tapaan kävin tänäaamunakin Puten kanssa lenkin kiertämässä.
Putte rakas <3
Pyry

Koitin eilen napsia pojista kuvia ulkona, mutta eipä ollut taas kuvien laatu päätä huimaava. Tässä kuitenkin muutama näpsy...

Tuntuu olevan erittäin reipas pieni mies tuo Pyry. Matkustaminen autossa sujuu hyvin ja tutkii ympäristöään rohkeasti. Samanlainen lahkeissa roikkuja se on kuin isänsäkin pienenä. Myös meidän varpaat ovat saaneet todistaa jälleen pennun hampaiden terävyyden. Ääntä siitä lähtee kanssa: haukkua pitää aina kun ei pääse esim. terassille kiipeämään ja myös silloin kun Puttekin jollekin haukkuu.