sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Kesäkuulumisia :)

Viime viikon lauantaina käytiin pyörähtämässä Hesassa, Tuomarinkartanolla kv näyttelyssä Puten ja Sandran kanssa. Ja ihan ensimmäisenä pitää sanoa, että parkkijärjestelyt oli ihan syvältä :( Onneksi, siis todellakin onneksi, päätin lähteä tuolla omalla pikkuautollani. Siellä oli niin ahdasta ja omituisia järjestelyitä ja kaiken lisäksi jouduttiin viemään auto todella kauas ja hellekelillä raahaamaan niitä kamppeita sitten piiitkän matkan päähän näyttelypaikalle. Aamukin oli alkanut mukavasti, kun ei löydetty Puten viilentävää mattoa. Enkä kyllä ole sitä tähän päiväänkään mennessä... Olin sitten jäädyttänyt onneksi isoja 1,5 l. vedellä täytettyjä pulloja 3 kappaletta ja häkkituuletinkin oli mukana, nillä oli sitten pärjättävä. Koira pysyikin suhteellisen viileänä mökissään, mutta heti kun tuli sieltä pois, oli läkähtyä :( Sandralla oli vaikeuksia saada sitä liikkumaan kunnolla kehässä, oli kuin laiska lehmä. Mutta ensiesiintyminen valioluokassa päättyi tulokseen VAL ERI1 SA PU3 :) Arvostelut voi lukea tuolta näyttelyt osiosta, kunhan senkin saan päivitettyä.

Sitten meillä alkoikin taas reilu kuukauden mittainen näyttelytauko. Seuraavaksi Mäntsälään 22.7 ja sitten Kuopioon 3.-5.8. Juhannuksen ajan Putella oli täällä kaverina meillä hoidossa kiinanharjakoira Nasu. Tässä kuva kaveruksista lenkillä.

Ja sitten vielä kuva mun kesäkukista... Kesälomaa tässä jo odotellaan, 12.7 alkaa. Vielä siis muutama viikko töitä.


sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Suomen muotovalio!

Vihdoinkin saatiin se viimeinen serti eilen Iitin ryhmänäyttelystä. Ja millä tavalla, Putte oli paras uros ja vieläpä ROP! Mahtavaa! :) Ryhmäkehässä ei päästy jatkoon, mutta ei haitannut. Putte esiintyi kivasti ja päivä oli muutenkin mukava. Saimme Puten kanssa majapaikan Pajusaaren Sannan teltasta, kiitoksia vain Sanna! Se olikin voittoisa teltta, kun porukkamme sai sijoitukset Mv ROP, VSP, ROP-vet, VSP-vet lisäksi valkoisten ja m/r ROP ja m/r ROP-vet! Samainen Sannan teltta oli meillä viime kesänä lainassa Oulussa ja silloinkin meille tuli kolmen koiran kera 3 VSP sijoitusta ja yksi ROP! Oikea onnen teltta! ;)

Tuomarina Iitissä oli Esko Nummijärvi. Tuomarilla oli hauska tyyli kertoa yleisölle arvosteltavasta koirasta, oikein show-mies :D Koiran kanssa piti vetää kyllä todella monta kierrosta kehässä, kun tuomari selitti pitkään yleisölle ja koko ajan oli mentävä rinkiä. Päivän lenkki taisi tulla tehtyä samalla... Hauska juttu muuten, Neljäntuulen pentueesta on nyt kolme veljestä valioitunut kolmena peräkkäisenä viikonloppuna! Hienoja poikia Kapu, Popi ja Putte! Puten arvostelut löytyy tuolta näyttelyt osioista, käyhän kurkkaamassa! :)

Tässä kuva tuoreesta muotovaliosta, kuvasta kiitokset Ella Siintovaaralle
Itse ehdin napsia kuvia vain mv mitsuista: http://vauhtitassu.kuvat.fi/kuvat/N%E4yttelykuvia+2011/Iitti+rn+9.6.2012/