perjantai 9. maaliskuuta 2012

kevään näyttelyitä kohti!

Nyt on kovasti kuntoa kohotettu ja painoa kevennetty lenkkeillen Puten kanssa. Hyvältä vaikuttaa kunnon kohotus,  ainakin koiran kohdalla! ;) Viime viikonloppuna tavattiin taas kavereita spitz-tapaamisen merkeissä Löytyllä. paikalla oli koknaiset 15 spitziä, hienoa! :) Ryhmäkuvan otti Mira Hoikka. Mun ottamia kuvia ko. tapaamiselta löytyy osoitteesta http://vauhtitassu.kuvat.fi/kuvat/Spitzmiitti+4.3.2012/




Tänään reenattiin näyttelyesiintymistä Renkomäen hallilla. Olikin tosi paljon koiria, tiivis tunnelma ja paljon häiriötekijöitä. Mutta hyvin jaksettiin keskittyä! Kiitos Arjalle opetuksesta ja kyytipalvelusta! :)

lauantai 3. maaliskuuta 2012

kuntokuuri!

Tänään ollaankin lenkkeilty ihan urakalla, kolme lenkkiä tuli käveltyä Puten kanssa. Kasi pienempää ja yksi pidempi lenkki, kilometrejä yhteensä noin 10. Olikin aivan mahtava lenkkeilykeli, tosin tuuli oli aika napakka. Mutta pääasia, ettei mitään satanut ja aurinko paistoi ja oikein lämmittikin! Ihanaa, että vaihteeksi on kevään tuntua ilmassa. Talvikelit on alkaneet jo pikkuhiljaa tympimään ja pahasti. Aina joko kovaa pakkasta tai sitten tulee lunta taivaan täydeltä. Täytyy sanoa, että en kyllä ole talven ystävä... Monena aamuna on joutunut kyllä kaivamaan sisua ja asennetta kun on herännyt lenkkeilemään kauheaan keliin ja pimeyteen. Nyt alkaa aamuisin jo näkemäänkin jotain, ei tarvitse enää otsalampun kanssa kulkea! :)

Eilen käytiin koirapuistoilemassa pitkästä aikaa. Hyvin tultiin juttuun kolmen muun uroksen kanssa. Kavereina oli kääpiöpinseri, sheltti ja sakemanni, kaikki siis poikia. 10 kk vanhaa shelttiä Puten tarvi paimentaa ja vahtia koko ajan. Huomenna on luvassa ulkoilua spitz-tapaamisen merkeissä, toivottavasti sää suosii silloinkin. Kyllä tässä lenkkeilyä tarvitaankin, koira sekä omistaja :D Putte on nyt ilmoitettu ryhmänäyttelyyn Korpilahdelle ja kv näyttelyyn Lahteen. Nyt on poitsu aika hyvässä lihassa, kun on raakaruokinnan myötä ruoka maistunut... Ja itsellekin on taas herkut maistuneet, joten lisää kilometrejä vaan... Tänään kävin kuntosalillakin pyörähtämässä ja perjantaina lumikenkäilin töiden merkeissä. Lumikenkäilyn myötä huomasin myös joidenkin jalkalihasten olemassaolon. Tavoittena siis keväälle Puten ja emännän kuntokuuri, toinen näyttelykuntoon ja toinen rantakuntoon... ;)

Sulo ja Putte

ja lisää hyviä uutisia: Sulo-mitteli (Mahti Vahdin Sirius) tänään Enossa ryhmänäyttelyssä ROP ja FI MVA! Onnea hurjasti Sandralle ja Sulperolle!!! :)

perjantai 24. helmikuuta 2012

Hyviä uutisia!

Heinolassa 21.8.2011
Tänään julkaistujen Suomen saksanpystykorvayhdistyksen vuoden näyttelykoiratuloksissa meidän Putte oli 11.! :) Tosi hienosti mielestäni, koska taakse jäi paljonkin näyttelyitä kiertäneitä ja pitkän tittelirivistön omaavia koiria. Ja kisassahan lasketaan pisteet yhteen seitsemästä kisasta ja tasan 7 näyttelyä on Putella viime vuodelta takana. Kolme niistä on ollut kaksipäiväisiä kv-näyttelyitä, 2 ryhmänäyttelyä, 1 kaikkien rotujen näyttely ja sitten vielä se erkkari. Yhteensä kuudella paikkakunnalla on vierailtu. Melko hyvin siis. :) Ja hienoimpana hetkenä tietysti RYP4- sijoitus viime kesältä Lammilta. Itse olen harjoitellut esittämistä kahdessa näytelmässä, muissa on Putte esiintynyt Sandran johdolla. Kiitokset vielä näistä Sandralle!!! :)

Parhaat uutiset kuitenkin kokevät tärkeintä asiaa: terveyttä. Puten korvat ovat nyt kunnossa, samoin maha toimii mainosti ja sopiva ruokavalio raaka-ruokinnalla on löytynyt. Karvakerä on siis täysin kunnossa ja virtaa piisaa! Pitkiä lenkkejä ollaan nyt tehty ja siltikin (tai ehkä juuri sen takia) intoa riittää. Agi-puuhastelut ovat nyt olleet tauolla, tokoa ollaan omatoimisesti treenattu aina välillä sen mitä taidot riittää. Nyt on kamala into päästä laittamaan näyttelyilmoittautumisia!

tiistai 14. helmikuuta 2012

Hyvää ystävänpäivää! :)

Lilli, Sulo ja Putte kaverikuvassa lokakuussa 2011
Ystävänpäivä vierähti työn täyteisen päivän ja nyrkkeilytreenien merkeissä. Kotiin tullessa olikin ylläriä odottamassa: ruusu ja suklaata! :) Iloinen yllätys, piristi kummasti!  Enkä kyllä osannut odottaa ;) Putte-ystäväni täällä olikin käynyt jo lenkillä Teemun kanssa ja lepäili. Nyt se sitten alkoi samanlaisen rallin noiden lelujensa kanssa kuin eilenkin illalla. Oishan se kiva olla kaveri silläkin täällä kotona. Pitää varmaan ottaa Suloa taas lainaan joku kerta. Tosi kova polte olisikin ottaa toinen koira ja tilannetta ei yhtään helpota lukea netistä miten ihania pentusia on koko ajan kaupan... Tosin myös hevosilmoituksia olen katsellut, mutta se olisikin hiukan isompi investointi. Että se nyt ainakin jää haaveeksi vielä pitkäksi aikaa.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

kevättä kohti! :)


Nyt on pakkaset onneksi hieman hellittäneet. Tänään olikin mukava keli ulkoilla lahden seudun spitzitapaamisella. Millään ei olisi jaksanut lähteä, mutta olipa hyvä että sain itseni liikkeelle. Löytynmäellä tavattiin ja siitä sitten lenkkeiltiin reilusti yli tunnin lenkki lumisissa maisemissa. Ja koirilla oli kivaa! Puttekin sai juosta vapaana suurimman osan lenkistä. Toisten poikien kanssa tuli toimeen vallan mainiosti, ei tullut yhtään rähinöitä. Kaksi vee kun tuli mittariin, niin pojasta näyttää tulleen ihan kunnollinen koirakansalainen ;) Nyt pitäisi vielä miettiä milloin ja mistä sitä viimeistä sertiä lähdettäisi jahtaamaan. Ei ole aikasemmin uskaltanut ilmotella, kun korvatulehduksen takia on ollut lääkekuuria päällä. Allergiat on testattu puiden, pölyjen ja kasvien osalta ja kaikki olivat negatiivisia. Ruoka-aineita ei siis ole tutkittu. Voihan toki korvavaiva olla ihan sattumaakin ja lääkäreiden mukaan Puten korvakäytävät ovat tosi kapeat ja korvat muutenkin pienet, mikä kaiketi altistaa tämmöisille jutuille... tiedä siitä sitten, mutta ensi viikolla mennään kontrollikäynnille ja toivotaan, että kaikki olisi ok.

Sulpero

Uusi näyttelyhihnakin tuli hommattua, sen teki meille Emma Räihä. Hieno hihna upeilla helmikoristeilla :) Vähän sitä ollaan jo testailtukin ;) tänääm koitettiin spitzitapaamisen jälkeen ottaa vähän kuvia Sandran kanssa sekä treenailtiin tokoa hetken aikaa. Koitin ladata videon tänne, mutta eipä tainnut onnistua.

torstai 12. tammikuuta 2012

talvi se taas tuli

Nyt sitä lunta sitten tuli ja loppua ei näy... No, ihan kiva kun ei ole kurakelejä, ei tarvitse koiraa putsailla joko ulkoilun jälkeen. Raakaruokinnalla ollaan jatkettu, hevonen tuntuu hyvin maistuvan. Ensi viikolla olen taas hakemassa lisää lihaa Kennel-rehun autolta. Auto tulee tiistaina tänne Orimattilaan. Putte on tykännyt ulkoilla talvisissa keleissä, virtaa piisaa! :) Koko ajan olisi täällä kotonakin leikkimässä ja lenkeillä hyppii innosta. Hyvin huomaa, että se on taas pikkuhiljaa ottanut itselleen vähän tilaa ja valtaa lisää, kun ollaan sitä vähän paapottu ja kytätty kun se oli kipeänä. No, täytyy kiristää linjaa ja laittaa taas kova kovaa vastaan. Nyt ollaankin taas pidennetty lenkkejä, niin saa olla pidempään ulkona ja toivon mukaan kuntokin kasvaa. Se tarha omaan pihaan olisi kyllä kätevä, voisi laittaa koiran yksinäänkin ulkoilemaan. Nyt tarvii aina olla itse vahtimassa, jos takapihalle pistää. Sen verran vahtikoiraa on tämä Putte, että auton tms. äänen kuullessaan on salamana etupihalla.

Viime sunnuntaina oltiin vähän kovemman pakkasen saattelemana ulkoilemassa. Silloin oli spitz-tapaaminen Lahdessa vanhalla raviradalla ihan kivasti oli porukkaa, pakkasesta huolimatta. Pentujakin oli paikalla, ihania palleroisia. Täältä löytyy kuvamateriaalia ko. tapaamiselta: http://mirahoikka.kuvat.fi/kuvat/Spitz-tapaaminen%208.1.2012/ Kiitokset Miralle kuvista!





Otin itsekin muutaman tolla ihan tavan digikameralla, en tota järkkäriä jaksanut lähteä sinne "raahaamaan". Tein itsekin tuonne kuvat.fi sivustolle pari kansioita, sieltä löytyy näyttelykuvia ja kuvia spitz-tapaamisilta.

Tässä vielä linkki sinne http://vauhtitassu.kuvat.fi/kuvat/

lauantai 7. tammikuuta 2012

uusi vuosi, uusia tavoitteita!

Kylläpä se aika onkin taas vierähtänyt edellisestä päivityksestä. Uusi vuosi vaihtui hyvin, Putella oli koiraseuraa ja rakettien pauke ei sitä stressannut yhtään. Uudelle vuodelle ensimmäinen tavoite on siirtää koira kokonaan raakaravinnolle. Nyt olen antanut sille osan lihoista raakana, osan keveysti keitettynä. Kokeilin nimittäin raakana aluksi pelkiltään ja ei uponnut. Nyt kun on aina vähän kerrassaan raa'an määrää lisännyt, niin kohta menee ihan pelkiltäänkin. Lihoina on ollut hevosta ja pakastimesta löytyy myös lammasta ja tällä viikolla ostettuja kanankauloja. Tammikuu rauhoitetaan nyt kokonaan mukavalle olemiselle ja sopivan ruokavalion löytämiselle. Mahdollisesti teetetään allergiatestit. Vaikkakin voi olla, että allergiaa ei löydy. Oireilut ovat olleet mahavaivoja, minkäänlaisia iho-oireita ei ole ollut. Suolistotulehduksena ja antibioottilääkityksellä Puttea on nyt hoidettu. Tällä hetkellä vointi on hyvä. Pikkuhiljaa aletaan taas normaalit kuntoilut. Eilen ja tänään ollaankin lenkkeilty urakalla ja tortaina oltiin Hurttahallilla agilitypuuhissa. Ja herranjestas sitä riemua, pikkasenko oli kierroksia pojalla! :D Huomenna lähdetään päästelemään höyryjä spitztapaamiselle. Eilen tehtiin pitkä metsälenkki Sandran ja mitteleiden Lillin ja Sulon kanssa. Koirat sai olla vapaana metsäosuudella ja kyllä ne juoksivatkin! Eilen olin erityisen ahkera itsekin, Puten kanssa lenkkeilyä päivälle kertyi yht.2,5h, sen lisäksi tein puoli tuntia lumitöitä pihassa ja kävin kuntosalilla. Ihana ylimääräinen vapaapäivä! Tämän vuoden tavoitteisiin laitetaan ruokavalion ja kuntokuurin lisäksi agilityn alkeispaikan hakeminen/saanti ja näyttelyiden osalta Suomen muotovalion arvoa lähdetään hakemaan.