sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Pikkujoulua!

Puten vointi on nyt ollut hyvä ja ruoka on maistunut. Edelleen ollaan kyllä tarkkana, ettei syö mitään ylimääräisiä normaalin ruokansa lisäksi. Koulutustilanteissa mennään juustopaloilla, ne on todettu soveltuviksi jo aikoja sitten. Eivätkä ainakaan sisällä viljaa... Eilen oltiin Lahden seudun spitzien pikkujouluissa Korkeavireen hallilla. Mukavat kemut, aika vaan meinasi loppua kesken. Alkuun sai kokeilla agilityä ja sitten alkoivat kisailut ja lopuksi palkintojen ja joulupakettien jako. Siinä välissä joustavasti jokainen sai käydä herkuttelemassa nyyttärimeiningillä järjetetystä tarjoiluista. Kyllä sitä syötävää piisasikin; pasteijoita, suklaapiirakkaa, karkkeja, omppumehua, keksejä yms. Kisailuina oli nakinsyöntiä (me saatiin käyttää juustoja) kahdella eri tavalla ja agiputkikisa.Ensimmäisessä nakkikisassa nami tiputettiin vesiastian pohjalle ja otettiin aikaa kuinka äkkiä koira sen sieltä saa noukittua. Koirat oli hiukka ihmeissään mitä varten herkku sinne veteen laitettiin. Putte päätti aluksi ratkaista asian juomalla ylimääräiset vedet pois, mutta vaihtoi sitten taktiikkaa ja työnsi rohkeasti kuononsa veden alle. Kolmanneksi tultiin siinä kisassa. :) Toisessa kisassa oli monta kuppia rivissä ja jokaisessa yksi herkku. Koiran piti tyhjentää kaikki kipot ja ajasta kilpailtiin. Agiputkeen ei osallistuttu, kun ei olla sitä lajia pahemmin harjoteltu. Otin siellä kuvia, joita koitin latailla myös facebookiin Lahden seudun spitzien-ryhmään, mutta ei onnistunut, ei... Mutta laitoin sitten ne kaikki tonne photobuckettiin ja linkkiä vaan kehiin... niitä voi siis katsoa täältä: http://s1210.photobucket.com/albums/cc420/MarjaanaH/koirakuvia%202011/Spitzpikkujoulut/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti