maanantai 16. kesäkuuta 2014

Kuulumisia!

Pitkästä aikaa blogin päivitystä... Ei vaan ole antanut aika myöden, kun on kaikenlaista touhua ja tohellusta. Parit näyttelyt ollaan käyty tuon viimeisen Korpilahti-päivityksen jälkeen. Lahti kv meni hienosti, Pyry oli PU4 ja sai vara sertin. Putte sai ERI + sa, mutta ei sijoittunut PU-kisassa. Haminaan matkattiin Marikan ja Oodin kanssa, sieltä Putelle PU4 sijoitus ja Pyrylle EH. Keuruulle asti ajelin yksin hakemaan Pyrylle sileän ERIn ja Putelle PU2 sijoituksen. Lahden ryhmiksessä viime viikonloppuna olivat molemmat pojat PU-kehässä, josta Putte sijoittui PU3. Marikalle suurkiitos Puten esittämisestä. Tässä mukana muutama kuva Pyrystä tuolta Lahden ryhmiksestä. Nyt on pieni tauko, heinäkuun alussa Pyry matkaa Pärnuun kolmen päivän turneelle ja Putte edustaa sillä aikaa erkkarissa Nastolassa.

Kesäkuun alussa 3.6 Pyry täytti vuoden. Uskomatonta, miten aika rientää. Synttäreiden kunniaksi Pyry päätti jo ennestään niukasta turkistaan pudottaa vielä lisää... Pyrylle on suunnitteilla silmä- ja polvitarkit tälle kesälle. Puten kanssa ollaan aksailtu keskiviikkoisin. Välillä ihan hyvällä fiiliksellä ja välillä taas on mennyt vähän persiilleen. Treeneissä kun on ollut liikaa ihania tyttöjä Puten mielestä. Ja välillä vaan ei Puttea nappaa, tietysti kelitkin vaikuttaa paljon.



Loppuvuoden näyttelykalenteria olen pikkuhiljaa alkanut kartoittaa. Seulonta on tarkkaa, pitää olla sopivan matkan päässä ja semmonen tuomari, jolle haluan viedä molemmat pojat. ;) Yksi ulkomaanreissukin on vielä syksylle suunnitteilla. Balttia kutsuu... ;) Putelle yritän saada tälle vuodelle ajan luonnetestiin. Siinäpä ne tärkeimmt mietteet. Päivittelen tänne vielä näyttelytuloksia, kalenteria ja toivon mukaan myös arvosteluja...

Kuvat ovat Kirsi Voutilaisen käsialaa! Kiitos, Kirsi! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti