tiistai 24. kesäkuuta 2014

Sivujen päivitystä ja kalenterin kanssa pähkäilyä

Tänään päivitetty niitä näyttelyarvosteluja tämän vuoden osalta. Viime vuodelta on muutama Puten tulos ja arvostelu päivittämättä, mutta muutoin pitäisi olla ajan tasalla. Aiemmin päivitin myös esittelyä, koska siinä oli jo vanhentunutta tietoa. ;) Arvosteluja kirjoitellessa palauttelin näyttelyitä mieleeni ja muistui kolme näyttelyä, joissa tuomari on määrännyt ettei normaalia kävelytahtia kovempaa saa mennä. Pyryn kanssa tämä on ok, mutta Putte valitettavasti tarvisi enempi vauhtia. Heti löytyy huomautettava, kun hissutellaan. Kommenttia oli ahtaasta takaliikkesestä ja vispaavasta etuliikkeestä. Sitähän se on lönkötellessä vähän sinne päin... Myös Pyryllä oli Haminasta maininta lyhyestä etuaskeleesta. 

Aika kuluu ja loppuvuoden näyttelykalenteriakin pitäisi lyödä lukkoon. Se aiheuttaa pähkäilyä suunnattomasti. Koirat ovat niin erilaisia, mutta kuitenkin samalla vaivalla ne kuskaa molemmat. Paitsi ensi viikolla Putte edustaa Nastolassa erkkarissa ja Pyry on Pärnussa kolmen päivän turneella. Putelle on suunnitteilla myös myöhemmin tänä vuonna ulkomaanmatkaa, mutta jääköön se vielä avoimeksi minne... ;) Pyrylle on suunnitteilla sertin metsästyksen lisäksi myös terveystarkit heinäkuulle. Putte menee samalla rokotuksille. Molemmat koirat on ilmotettu Ristiinaan 19.7, vaikka heinäkuun piti olla näyttelytön lukuunottamatta tuon ekan viikonlopun juttuja... Noh, semmosta joskus sattuu! :D

Maailman Voittaja elokuussa on varmasti ainutlaatuinen kokemus. Täytyihän sinnekin ilmoittaa, kun kotimaassa pidetään. Muut elokuun reissut on vielä pohdinnassa. Vaihtoehtojakin riittää: Valkeakoski, Pori, Kouvola, Heinola, Tervakoski...? Kuopion kolmipäiväiset alkukuusta eivät kuitenkaan huutaneet nimeäni.

Pähkäilyä aiheuttaa myös agility. Jatkaako vai ei ja kumman koiran kanssa? Pyryltä löytyisi kyllä sitä energiaa ja pomppua. Puten kanssa ollaan otettu nyt asiaksemme harjoitella kepit kuntoon. Kotipihassa nököttää nyt kuuden kepin sarja, jota väännetään joka päivä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti