tiistai 25. maaliskuuta 2014

Korpilahti koettu!

Tämän vuoden näyttelykausi on nyt avattu! Korpilahden ryhmänäyttely oli myös Pyryn ihan ensimmäinen näyttely. Kuun alussa 9 kuukautta mittariin saanut Pyry starttasi siis uransa junnuissa. Matkaseuraksi saimme Marika Koiviston ja valioissa kilpailevan mv kleiniuroksen Oodin sekä mv junnumitteliuroksen Nekun.

Aikaisin ei tarvinnut herätä, koska spitsien vuoro oli vasta klo.12 eteenpäin. Matka sujui ongelmitta ja joutuisasti. Näyttelypaikalla oli tungosta, mutta löytyi sieltä meillekin vielä leiripaikka. Oodin vuoro oli ensin ja sijoitukseksi tuli lopulta PU4! Seuraavana meidän porukasta olikin Pyry pyräys, jolla oli junnuissa toinenkin kilpakumppani. Tuomari Esko Nummijärvi kyseli heti, että onko poika ollut koskaan paremmassa karvassa. Vastasin totuuden mukaisesti että eipä juurikaan, kun ikääkin on vasta 9 kuukautta. Liian hentoinen ja keskeneräinen oli Pyry tuomarin mielestä, mutta löytyi paljon hyvääkin! Tuloksena JUN EH2.

Arvostelu:
"Rotutyyppi erittäin hyvä. Hieman hennon ja kapean vaikutelman antava uros, jolla on kevytpiirteinen pää. Hyvä selkä ja häntä. Hyvä rintakehä. Hyvät raajat ja kulmaukset. Karvapeitteen tulee olla tuuheampaa. Vaatii aikaa kehittyäkseen."

Seuraana vuorossa oli Putte. Valiossa piti olla kaksi kilpakumppania, mutta toinen oli jäänyt pois. Putte voitti luokkansa ja paras uros kehässä jännättiin kilpailua toisen valion ja junnun kanssa. Tuomari valikoi Puten parhaaksi urokseksi. Nartuista viimeisen ollessa kehässä odottelimme vuoroa ja kummastuin miten pian se tulikin! Tuomarin mielestä yksikään nartuista ei ollut tänään sertin arvoinen, joten ROP napsahti suoraan Putelle! :)

Arvostelu:
 "Mittasuhteiltaan oikea. Hyväryhtinen ja näyttävä uros. Hyvin kaunis pää. Kauniit, terävät korvat. Hyvä selkä ja häntä. Riittävä rintakehä. Hyvät raajat. Erinomainen raajaluusto. Erittäin hyvä karvapeite. "

Meidän poppossta esiintyi vielä Nekku saaden saman tuloksen kuin Pyrykin eli JUN EH2. Jäimme odottamaan ryhmäkehiä joiden piti alkaa klo.15, mutta taisi olla klo.16.30, kun ne vihdoin alkoivat. Oli pitkä aika odotella koleassa maneesissa. Ryhmissä ei päästy jatkoon ja kotimatkalle lähdettiin samoin tein. Kauden avaus oli kaikkiaan varsin mukava! Seuraavaksi kutsuu ensi kuussa Lahti kv, mutta sitä ennen on pojilla vielä uintireissu tiedossa 5.4 Hyvinkäällä. :)